Suomi [ change ]

Asiakkaat

Telinekataja, scaffolding services

Telinekataja on perustettu vuonna 1965 ja on alusta lähtien keskittynyt rakennusalan ja teollisuuden telineratkaisujen suunnitteluun, toimittamiseen ja asentamiseen.

Tasaisen kasvun ja aktiivisen kehittymisen myötä yhtiöstä on tullut alallaan Suomen johtava.

Osaamisen ja resurssien lisääntymisen myötä Telinekataja on hakenut uusia markkinoita Suomen lähialueilta. Vuonna 1994 Telinekataja otti ensimmäisen askeleen kansainvälistymisen tiellä Tallinnassa. Viron nopeasti kasvavilla rakentamisen markkinoilla toimii Telinekataja Oy:n tytäryhtiö AS Telinek.


Vuonna 2001 eriytettiin myös Telinekatajan tapahtumapalvelut omaksi yhtiökseen. Suomessa toimiva tytäryhtiö Kataja Event Service Oy palvelee tapahtuman järjestäjiä ja heidän tarpeitaan. Tuotevalikoimasta löytyy juhlatelttoja, esiintymislavoja, tilapäiskatsomoita ja muita tapahtumissa tarvittavia rakenteita, jotka suunnitellaan asiakkaan tarpeen mukaan.

Kesällä vuonna 2005 Telinekataja jatkoi kansainvälistymisen tiellä ja perusti Pietariin tytäryhtiön nimellä OOO Nevarend. Iso ja haastava hanke sopii hyvin yrityksen kasvuhakuiseen ja kansainvälistymistä painottavaan strategiaan.

Telinekataja ja HansaWorld

Uuden järjestelmän hankinta tuli ajankohtaiseksi vuonna 2003. Kalustonhallinnasta oli muodostunut Telinekatajalle palveluprosessien hidaste ja uusia ratkaisuja kaivattiin.

Yrityksellä oli käytössä useita eri järjestelmiä, kuten asiakkuudenhallinta- (CRM), budjetointi- ja raportointijärjestelmä. Lisäksi käytössä oli useita MS Office työkaluja. "Tarkoituksena oli löytää palveluprosesseja hyödyntävä ja tehostava järjestelmä. Useat erilliset järjestelmät ja niiden linkittäminen toisiinsa oli liian haastavaa", kertoo Teemu Virtanen Telinekatajalta.

Järjestelmän käyttöönotto

Haastava projekti aloitettiin tammikuussa 2003 ja saatiin päätökseen syksyllä 2005. Telinekatajalla valmistauduttiin hyvin ja järjestelmän hankintaa varten perustettiin neljän henkilön työryhmä. Se tutustui noin puoli vuotta erilaisiin ratkaisuihin ja niiden toimittajiin. HansaWorldiin päädyttiin, koska se tarjosi halutut toiminnot sekä mahdollisuuden räätälöinteihin. Myös järjestelmän kokonaishinta oli kohtuullisempi kuin kilpailijoilla.

Kun toimittaja ja järjestelmä oli valittu, tehtiin yhteistyössä kolme kuukautta vaatimusmäärittelyä. Myös muutosvastarintaan valmistauduttiin Telinekatajalla: koulutuksen lisäksi järjestettiin kaikissa alueyksiköissä road show, jonka tarkoituksena oli myydä ajatus uudesta järjestelmästä henkilökunnalle.

HansaWorldin tarjoamat hyödyt

Nyt kaikki historiatieto löytyy yhdestä paikasta. "HansaWorld Enterprisen avulla tiedot niin asiakkaista kuin tuotteista, lähetetyistä tarjouksista ja laskuista löytyy samasta paikasta. Jopa suunnitelmapiirroksia ja muuta sähköistä aineistoa voidaan tallentaa asiakaskohtaisesti Hansaan", sanoo Teemu Virtanen. Virtasen mukaan Telinekatajan koko toiminta on tehostunut aina asiakkaan ensitapaamisesta loppulaskun lähettämiseen "Myyjä tekee tarjouksen itse ja sopimus syntyy muutamalla klikkauksella. Kaikki muutkin myyntiprosessin vaiheet jäävät talteen, yhteen paikkaan, ja ne on tulevaisuudessa helposti löydettävissä", Virtanen jatkaa.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Tehostaakseen asiakkuudenhallintaa Telinekataja miettii HansaWorld Business Organiserin käyttöönottoa. Ratkaisu mahdollistaa reaaliaikaisen pääsyn järjestelmän kaikkiin toimintoihin hyödyntäen Nokian Series 80 ja S60 yrityspuhelimia. Mobiiliratkaisun avulla voi hakea, selata, tallentaa ja päivittää kaikkia toiminnanohjausjärjestelmän tietoja. "Mobiiliratkaisun avulla myyjien on helppo tarkistaa asiakkaan tietoja ja tehdä muutoksia esimerkiksi tarjouksiin ja keräilylistoihin. Myös kalenterin seuraaminen ja tarkistaminen helpottuu", toteaa Teemu Virtanen.

www.telinekataja.fi